Koirat
Näyttelijät
Valoa teatterissa
Emilia Niskasaari (s.
-81) on valmistunut taidekoulu Maasta. "Itseäni lähellä on kaikenlainen
käytännön tekeminen. Olen suuntautunut kuvataideopinnoissa mm.
tilataiteeseen ja valokuvaukseen. Kirjoittaminenkin on mulle luonteva tapa
ilmaista itseäni. Kirjoitan tekstejä runoista sisustusjuttuihin. Elelen,
otan vastaan mitä tulee. Uskon, että huumori on kaikkein tärkeintä. Jos
osaa nauraa, on elämässä valon puolella. Elämä on tilannekomiikkaa, ja
ihmiset usein liian tosissaan. Haluan tuoda elämiseen mukaan myös
huumoria, hauskuutta. Tykkään tarinoista, väreistä, kokeiluista.
Teatterissa tulee esille erilaisia tapoja katsella maailmaa".
Musiikin teatraalisuudesta teatteriin
Mika Palmu (s.-70) on
treenannut erilaisiin rooleihin musiikin kautta - työhön musiikin parissa
sisältyy usein teatraalisuutta, musiikki on ollut Mikalle myös draaman
alue. Mika sanoittaa ja laulaa. "Kirjavassa joukossamme olen oppinut
ryhmätyöskentelyn merkityksen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Opin
Koirissa myös kuuntelun jaloa taitoa. Havainnointi- ja reagointikyky
kasvaa – Pidän impron skitsofreenisuudesta. Teatteri on hieno maailma joka
ei pysähdy koskaan, vaikka elämä polkisi paikallaan. Maailma joka yllättää
aina, niin n äyttelijänä kuin katsojanakin."
Ei mitään liukuhihnaelämää
Jiri Seiro (s.-74) aloitti
aikuisiällä näyttelemisen uudestaan ja on yksi alkuperäisistä dogeista.
"Tämä työskentely Oransissa koirissa on mielestäni upeaa, antoisaa, kivaa,
hauskaa... Mukana on mahtavia persoonallisuuksia. Ja sitten tämä
teatterijuttu värittää arkeani, tuo elämään syvyyttä. Mitään
liukuhihnaelämää en kaipaa, kaipaan lisää väriä, uusia juttuja. Musiikki
(erityisesti sähkökitara) on toinen tärkeä asia elämässäni. Nämä kaksi
aluetta ovat minulle elämän suola".
Krister ja heittäytyminen!
Krister Idström (s.-63) on
alkuperäisiä koiria. Krister on koira-aikanaan näytellyt rooleja
businesmiehistä psykopaatteihin ja syntyy joka toinen viikko yhtä laveasti
moneksi improesityksissä Juttutuvassa. "Teatterissa minua kiinnostaa
heittäytyminen, se on mulle se tärkeä juttu. Jos tähän menee mukaan, ei
voi mennä puolittain. Ei voi ajatella, että tänään näyttelen vähän, joko
näyttelee tai ei näyttele. Lavalla saa rehellisesti näytellä, elämässä
roolit eivät ole rehellisiä. Lahjakkuuskaan ei teatterissa ole se pääasia
vaan halu ja tahto".
Joakim ja idän pyörä
Joakim Niinivirran (s. -83)
fyysinen tausta näkyy lavalla vaikka Juttiksen improissa – teatterin
notkea käärmemies taipuu mihin tahansa. Joakim on rakastunut
teatteriin
Aamukahvi ja avantouinti
Michael Romana on teatterin
uusin koiranpentu. Miksulle elämässä merkitsevät pienet asiat – kuinka
joku katsoo kun toinen nauraa, tai tervehdys. 'Minulle teatteri on
rakkautta elämään ja ihmisiin, se voi olla aamukahvi, tuulessa lentävät
vaahteranlehdet, tai elämän ensimmäinen avantouinti. Elämän ihanuus syntyy
aidoista hetkistä ja asioista' sanoo Michael. Michael nauttii lavalla
olemisesta ja nautiskelee tänä keväänä paitsi Avohoito-klubin improissa,
myös Koirien pienoisnäytelmässä Illallinen kahdelle, joka on Helsingissä
esityksessä huhti-toukokuussa. 'Katsokaa toisianne silmiin ja tanssikaa
kun vielä voitte!'
"Läpi maailman katoavan kuin vaahto on matkattava.
Minä kaipaan eniten pientä kalavenettä."
- Go-Daigo Tenno -
Viisas taivaanrannanmaalari
Noora Ingström (s.-83) katsoo suoraan
silmiin ja pyrkii löytämään jokaisesta sen helmen, joka tekee meistä kauniita.
Ennen koiriin saapumista hän on saanut esiintymiskokemusta laulun, showtanssin ja
kontakti-impron muodossa. Pikkuhiljaa halu ilmaista itseään alkoi löytää suunnan
teatterimaailmaan.
”Pienenä olin ulos lähtiessäni pihan parhaiten puettu lapsi ja likaisin tullessani takaisin.
Sieltä juontunee inho vaaleanpunaista kohtaan, sekä kiinnostus hassuihin ja poikamaisiin rooleihin.”
”Oleminen voi joskus olla sietämätöntä, joskus kevyttä. Voimme kuitenkin yrittää vaikuttaa siihen
miten elämää katsomme. Hyväksi koen lauseen: Ole onnellinen – se on yksi tapa olla viisas.”
Hullu Lumikuningatar
Veera Maunu (s. -83) kuvailee itseään empaattiseksi
hassuttelijaksi ja tunnistaa vastapainoksi myös tarkkailijan itsessään. Nämä piirteet ja perheen
kannustus saivat hänet kiinnostumaan teatterista. Viimeisen kimmokkeen näyttelemiseen antoi
Lumikuningattaren rooli Pyhätunturilla. Myös laulamista harrastavaa Veeraa innostavat eniten
äärimmäiset roolit, joissa saa olla mahdollisimman hullu ja antaa mennä täysillä. Omassa elämässään
Veera kuitenkin pyrkii noudattamaan kultaista keskitietä ja lausetta ”Liika on liikaa joka suhteessa”.
”Teatteri herättää ihmisiä kiireen keskellä miettimään tärkeitä asioita. Se voi myös rentouttaa,
hauskuttaa ja itkettää. Näyttelijöille se voi olla elämäntapa ja tärkein kaikista – intohimo, jopa rakkaus”.
Musiikki
Teatteri on käsittämätöntä
Teatterin hovisäveltäjä
Ville Nissinen (s. -83) opiskelee pasuunansoittoa pop- ja jazz opistossa
Arabianrannassa. "Mielestäni musiikki jäljittelee sellaista todellisuutta,
joka on abstraktia. Se on hyvin tunnepohjainen taiteenlaji. Musiikissa
yhdistyvät tunne ja järki, eikä musiikkia välttämättä tarvitse käsittää.
Teatteri taas vaikuttaa ehkä siksi niin paljon, että se on kaikkein
konkreettisin taidemuoto - ja itselleni käsittämättömin. En oikein ymmärrä
sitä, että toiset ihmiset kokoontuvat katsomaan jotakin mitä ei ole
olemassa oikeasti. Toisaalta hyvä teatteri on elämää pienoiskoossa.
Musiikki teatterissa toimii näytelmän ehdoilla, musiikkia ei välttämättä
edes tarvitse huomata. Todellisuus on jotakin enemmän kuin pelkkää
materiaa. Henkinen puoli, henkisyys on mulle kaikessa tärkeää".
Ohjaaja
Kristiina Haapasalo
Drama Oranssin koiran
teatteri syntyi rakkaudesta
Kristiina Haapasalo (s.-67) hakee
elävyyden ja tunneyhteyden teatteria. "Majakan tematiikka on peilikuvaa
sairaalloisen narsistisesta ajastamme. Tuntuu, että on vallalla trendi,
että saa ja pitää olla niin itsekäs kuin kykenee. Tämä on kuin kääntöpuoli
ihmisten pelosta ja turvattomuudesta, kaikista katkenneista
ihmissuhteista. Haluaisin näyttää sellaistakin, että katsomossa tulisi
edes hetkeksi tunne, että tämä yhdistää. Sitten teatterityössä pitää olla
arvoja, halu sanoa jotain. Teatteri on hullunkaunis systeemi - kuin
rakkaus. Se sytyttää aina uudelleen ja uudelleen."